Tulevat työt Runeberginkadulla


Runeberginkadun alueella viimeiset työvaiheet jatkuvat Mannerheimintien puolella ja Runeberginkadulla työmaa etenee kohti Töölöntoria.

Mannerheimintiellä ennallistetaan reunakivet, liikennevalot palaavat omille paikoilleen ja kadulle tulee väliaikainen asfaltti ajomerkintöineen lokakuun puolen välin tienoilla.

Runeberginkadulla Mannerheimintien risteyksen ja Ruusulankadun risteyksen välisellä osuudella seuraava vaihe on kaapelinsuojaputkien asentaminen kadun pohjoislaidalla. Työn ajaksi jalkakäytävä siirtyy kiskoalueen puoleiselle reunalle, joka päällystetään.

Runeberginkadulla, Ruusulankadun risteyksen ja Töölönkadun välillä rakennetaan vesihuoltoa. Vesihuoltokaivannon louhinnat ovat tauolla ja jatkuvat muutaman viikon kuluttua.

Runeberginkadun ja Töölönkadun risteyksessä liikennejärjestelyt muuttuivat kuluneella viikolla. Ajoneuvot kulkevat ratikkakiskoilla Mannerheimintien risteyksestä aina Töölönkadulle asti. Kääntyminen Runeberginkadulta vasemmalle Töölönkadulle Mannerheimintien suunnasta tullessa on kielletty. Ajaa voi vain suoraan tai oikealle. Myös suojatie poistui Töölönkadun itäreunalta.

Ruusulankadulla jatkuu vesihuollon rakentaminen. Työvaiheena risteysalueella on vesihuollon kiskoalitukset.